Riittävän hyvä opettaja

Katariina Stenbergin Riittävän hyvä opettaja on kokoelma lyhyitä tekstejä, jotka tarjoavat opettajalle mahdollisuuden reflektoida omaa työtään. Oman työn reflektointi ja erityisesti oman opetuksen taustalla vaikuttavien perustavien ajatusten ja arvojen pohtiminen onkin Stenbergin mukaan todella tärkeää, ja sen avulla on mahdollista välttää opettajaa jatkuvasti uhkaava uupumus ja auttaa sen sijaan kehittymään ja luomaan omaan työhön iloa. Kun opettaja todella tietää ja ymmärtää itse, miksi toimii opettajana niin kuin toimii ja mihin pyrkii, kykenee hän priorisoimaan ja säilyttämään tyyneytensä maailman melskeiden keskellä ja kiihtyvien muutosten aallokossa. Ymmärrys omasta toiminnasta ei välttämättä tee opetuksesta helpompaa, mutta se tuo tilanteeseen selkeyttä, mikä auttaa jaksamaan haasteissa. Ihanteellisessa tapauksessa lopputuloksena on opettajan autenttinen läsnäolo luokkatilanteissa, ja silloin oppilaiden todellinen kohtaaminen voi tapahtua. Stenberg itse onkin omien sanojensa mukaan luopunut opettamisesta ja ryhtynyt sen sijaan elämään lasten kanssa.

Opettajan on hyvä tutkiskella sydäntään säännöllisesti ja pohtia, mikä hänelle oikeasti on tärkeintä.

Dialogista 

Stenberg siteeraa innostuneena Heikkilöiden teosta Dialogi - avain innovatiivisuuteen (2001). Hän selostaa erityisesti eroa ns. "tavanomaisen keskustelun" ja taitavan keskustelun ja aidon dialogin välillä. Tavanomaiselle keskuskustelulle on ominaista

• toisten ajatusten ja näkemysten vähätteleminen ja mitätöinti
• tavoite oman oikeassa olemisen osoittaminen
• hyökkäävä asenne, vähättely, päälle puhuminen, keskeyttäminen, auktoriteettiasemaan turvautuminen sekä vastapuolen näkemysten pitäminen puutteellisina, tunnepitoisina ja yksipuolisina
• --> ei johda uutta rakentavaan prosessiin (paitsi joskus vahingossa)
• --> ei voi syntyä ymmärtävää aitoa oppimista
• osapuolet vain vahvistavat jo olemassaolleita käsityksiään
• ei ymmärretä eikä hyväksytä, että olemme erilaisia ja ajattelemme asioista eri tavoilla

Dialogi puolestaan edellyttää turvallisuuden tunnetta. Kenenkään ei tarvitse puolustella omia näkemyksiään eikä vähätellä toisten näkemyksiä. Yhteinen ymmärrys voi kehittyä, koska on mahdollista tuoda avoimeen tarkasteluun erilaisia näkemyksiä, ajatuksia ja niitä uskomuksia, jotka kumpuavat jokaisen omista kokemuksista. Parhaimmillaan luokassa (tai opettajanhuoneessa!) vallitsee käsitysten ja ajatusten kirjo, jota voidaan turvallisesti yhdessä pohtia, parannella ja yhdistellä. Dialogin voima on juuri siinä, että se tarjoaa pohjan oppia ja kehittyä ainutlaatuisina yksilöinä. Ei siis tarvitse olla samaa mieltä tai luopua omista käsityksistään ymmärtääkseen toista paremmin. Dialogi on sitä, että antautuu oppimisprosessiin ilman tarvetta olla oikeassa.

Dialogi edellyttää myös empaattisen kuuntelun taitoa:

"Empaattinen kuuntelu on sitä, että kuuntelija luopuu arvioimasta puhujan sanoja ja pyrkki näkemään niiden taakse puhujan käsityksiin. Empaattinen kuuntelija ei anna puhujan puheen hämätä vaan yrittää tavoittaa puhujan sanoman sanojen takaa. Mikä tärkeintä, empaattinen kuuntelija luopuu halustaan olla oikeassa. Se tarkoittaa, että kun kuuntelemme toista ihmistä, siirrämme omat mielipiteemme ja tunteemme "olkapäälle odottamaan. Vasta omia tunteitamme ja ajatuksiamme viivyttästyttämällä voimme aidosti  keskittyä toisen kuuntelemiseen  ja osoittaa sanoilla ja eleillämme olevamme adiosti kiiinnostuneita toisesta. En voi kuunnella toista, jos omat mielipiteeni, käsitykseni ja tunnereaktioni sumentavat tilan itseni ja toisen väliltä." (s.72)

Tämän opettelussa minulla riittää totisesti työsarkaa. Toistaiseksi itse olen lähinnä parhaimmillanikin puuskittainen kuuntelija:

"Se tarkoittaa, että välillä kuunnellaan syventyneesti, välillä herpaannutaan ja pääasiallisesti kuuntelija syventyy omiin ajatuksiinsa. Keskustelua seurataan sen verran, että voidaan tarvittaessa kommentoida, mutta ajatus harhailee; kuuntelija miettii ehkä omaa vasta-argumenttia. Kuuntelija saattaa näyttää siltä, että hän kohdistaa huomion kuunteluun, mutta oikeasti huomio on enemmän omissa ajatuksissa kuin kuuntelussa. "(s. 73)

Oppilaiden osallisuudesta

Stenberg puhuu myös eri näkökulmista opetuksen suunnittelusta ja järjestämisestä siten, että oppilailla olisi mahdollisimman aktiivinen ja luova rooli. Tämä on minua kiinnostava peruspulma, kuinka täydellisesti oppilaista voi tehdä oman oppimisensa subjekteja. Stenberg puhuu paljon oppilaista mutta viime kädessä kuitenkin vaikutelmaksi jää, että se on kuitenkin opettaja, jonka koreografian mukaan tanssitaan. Mutta Stenberg siteeraa Viktor Franklia, joka on sanonut, että:

Jos haluat, että joku rakentaa laivan, älä anna hänelle piirustuksia, lautoja, nauloja ja vasaraa. Opeta hänet sen sijaan rakastamaan meren aavaa ulappaa - ja hän on sen tekevä - omalla tavallaan.

Paras!

Erik Bertrand Larssenin kirja Paras on taatusti kirja, johon en olisi tullut omin päin koskaan tarttuneeksi. Mentaalivalmentaja Larssen "auttaa työkseen huippu-urheilijoita, liike-elämän johtoa ja aivan tavallisia ihmisiä tavoitteidensa saavuttamisessa niin arjessa kuin huippusuorituksissakin" - Aivan tavallisilla ihmisillä tosin tuskin on varaa hänen palveluksiinsa, ja kirjassakin korostuvat erityisesti erilaiset poikkeushenkilöt.

En ole lainkaan vakuuttunut, että minun - tai kenenkään muunkaan - pitäisi yrittää erityisesti olla "paras". Tai että edes haluaisinkaan olla. Hauskaa oli huomata, että kirjan lukeminen oli juuri tästä lähtökohtaisen nihkeästä ennakkoasenteesta huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - antoisaa.

Kuten aiemmin taisin jo pikaisesti tuoda esiinkin, olen näin 49-vuotiaana kuvitellut tietäväni todella hyvin, mitkä ovat perimmäisiä arvojani, tai mihin ylipäätänsä elämässäni pyrin, mitkä ovat tavoitteeni. Mikä minulle loppujen lopuksi on tärkeintä? Nyt kirjan luettuani tajuan, että eihän minulla ole asiasta lainkaan selvää käsitystä. Tiedän mainiosti, mitkä ovat salonkikelpoisia arvoja kaltaiselleni keski-ikäiselle, keskiluokkaiselle humanisti-tädille, mutta siitä, ovatko ne todella ihan oikeasti omia arvojani, en olekaan enää yhtä varma. Tavoitteiden laita on samoin. Tavoitteiden sijaan minulla on joukko epämääräisiä haaveita.

Kirja tuli yllättäen enemmän iholle, kuin oikeastaan olisin halunnut. Kutsumustyön tekijänä ja helposti innostuvana ihmisenä minulla on aina ollut hankaluuksia työn ja vapaa-ajan/yksityiselämän suhteen säätämisessä. On tullut tehtyä usein enemmän kuin ehkä olisi hyväksi. Ja heti alkumetreillä tämäkin tiimivalmentajakoulutus alkaa ehkä lähteä lapasesta. En ole ollenkaan varma, halusinko varsinaisesti heti ensimmäisen kirjan kohdalla päätyä pohtimaan oman elämäni arvoja.

Toisaalta: hyvin rakas ja tärkeä isäni kuoli vuosi sitten. Siitä alkoi selvästi iso myllerrys elämässäni. Se herätti huomaamaan, että minulla on nyt aikaa tämä hetki. Tämä vuosi. Nämä vuodet. Minä päätän, miten haluan jäljellä olevan ajan käyttää. Ehkä onkin korkea aika toden teolla käydä henkilökohtaisiinkin arvo- ja tavoitepohdintoihin.  Sitä en kuitenkaan aio tehdä tässä julkisesti.

Kirja on opettajalle hyödyllinen, sillä opettaja saa siitä hyviä vinkkejä siitä, miten esimerkiksi hyviä tavoitteita voi asettaa. Jos tavoitteena on kehittää koulua, jossa olennaista olisi se, että oppilaat oikeasti asettaisivat itselleen henkilökohtaisesti ja aidosti tärkeitä tavoitteita, se on syytä hoitaa sitten kunnolla.

Tavoitteiden asettamisen jälkeen alkaa päätöksenteko. Siitä Larssen kirjoittaa:

Ei ole kovin helppo selittää, mitä päätöksenteko tarkoittaa, mutta joitakin tunnusmerkkejä voi kuvailla. Päätöksenteko on aina prosessi, ja tämä prosessi on usein luonteeltaan kiihtyvä. Alussa ihminen hapuilee, mutta mitä lujemmin hän alkaa uskoa valintaansa, sitä vahvemmin päätös alkaa muotoutua. Se alkaa aavistuksena, mutta selkiintyessään kiihdyttää prosessia, joka huipentuu päätökseen. Koska päätös tuo mukanaan elämänmuutoksen, suuren tai pienen, se tuntuu yleensä merkittävältä, pelottavalta ja vapauttavalta yhtä aikaa. (s. 95-96)

Päätöksenteon jälkeen alkaa matka. On tärkeää pitää tavoite mielessä, kehittää kärsivällisyyttä ja opetella selviämään vastoinkäymisistä.

Lukiessani tajusin, että yksi keskeinen ongelmani on, että minulla menee ja on aina mennyt vähän liian hyvin. Siksi minun on vaikea kehittää todellista muutoshalua. Siis sellaista muutosta, joka vaatii selkeästi myös uhrauksia ja kurinalaisuutta. Olen aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen.

Jotenkin seuraava haaste kuitenkin tuntuu kutkuttelevalta. Ainakin teoriassa :)

Hyvin monet ihmiset elävät koko elämänsä oivaltamatta miten upealta tuntuu olla paras versio itsestään. Moni ei uskalla heittäytyä tilanteisiin, joissa täytyy antaa kaikkensa. Minä haluan yllyttää heitä tekemään niin.

Anna mennä! Kaikki peliin! Pinnistele!

Pidä helvetinviikko!

Nouse puoli kuudelta aamulla, mene nukkumaan kymmeneltä illalla, suunnittele viikko, syö terveellisesti, työskentele keskittyneesti, ole tehokas! Ole kova!

Kuntoile paljon!

Ole parhaimmillasi viikon ajan ja kokeile miltä se tuntuu! 

Hahmotelma kilvoittelutehtäväksi

Tiimivalmentajan parhaat työkalut määrittelee kilvoittelutehtävän näin:

Kilvoittelutehtävällä tarkoitamme tämän hetken suurinta haastettamme. Puemme sen projektin muotoon. Ensimmäinen perusasia on tietenkin projektin visio. Projektin visio sytyttää sekä itsemme että tiimimme. Projekti valmistuu ajallaan ja siirtyy askel askeleelta oikeaan suuntaan. Ilman visiota loppu ei ikinä häämötä. Visiosta voiman saaminen motivoi kovaan työhön tavoitteen savuttamiseksi. Jos tiimillä on käytössään yhteinen visio, se toimii ehtymättömänä motivaation lähteenä.

Kilvoittelutehtävässä tarvitaan myös Anita Roddickin korostamaa intohimoa (passion). Intohimon energia ja päättäväisyys murtavat esteet ja antavat polttoainetta tuleviin haasteisiin. Ilman intohimoa kaikki muu on turhaa. Kilvoittelutehtävässä kiinnitämme huomiota ennen kaikkea yksilön ja tiimin oppimiseen. (Partanen 2015: 56)

Ennen kuin käyn muotoilemaan kilvoittelutehtävää, minun täytyy jäsentää hieman sitä kontekstia, jossa toimin. Koulussamme on käynnissä #MOI-hanke, jota vedämme yhdessä kollegani Suvi Puronsuun kanssa. Kirjainlyhenne tulee sanoista motivaatiota, onnistumisia ja iloa oppimiseen. Hanketta rahoittaa OKM ja se tähtää tiimiopettamisen ja -oppimisen ja oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen koulussamme. Käytännössä meillä on siis hankkeessa mukana olevista opettajista muodostettu "tiimi", joka yhdessä suunnittelee "oppilastiimeille" ns. ilmiöpohjaisia projekteja. Pyrkimyksenä on oppiainerajojen purkaminen, opettajien ja oppilaiden yhteistyön lisääminen ja laaja-alaisen osaamisen kehittäminen. Hankkeella on blogi, joka löytyy täältä.  Tämän tiimihankkeen lisäksi olen jo aiemmin aloittanut omassa äikänopetuksessani ns. yksilöllisen oppimsen kehittelyn ja siitä olen kertonut opeblogissani.

Ensimmäinen hankaluuteni näissä tiimivalmentajaopinnoissani on, etten osaa vielä hahmottaa, mistä puhun ja mitä ajattelen kun nyt puhun tiimistä? Onko kyse koulutuksen aikana muodostettavasta tiimistä? Keitä siihen kuuluu? Vai #MOI-opettajatiimistä? On helppo hahmottaa, että asiakkaitamme ovat oppilaat, mutta ajatuksia sotkee se, että alustava visioni on, että juuri tätä tiimitoimintaa pitäisi nyt nimenomaan heille levittää. Eli tiimi viittaa ajatuksissani nyt yhtä aikaa ainakin kolmeen suuntaan.

Kilvoittelutehtävän muotoilua alkuhankaloittaa myös se, etten osaa vielä hahmottaa, onko kyse henkilökohtaisesta kilvoittelusta vai tiimin kilvoittelusta? Muotoilenko siis tehtävää itselleni vai omaa visiotani siitä, mikä omasta mielestäni voisi olla tiimin visio?

Helpoimmalta tuntuu ajatella juuri viimeksi mainittua, eli kun seuraavassa vastaan esimotorolan kysymyksiin, ajattelen, että me viittaa #MOI-opettajiin, joita kutsumme itse Moilasiksi ja asiakkaitamme ovat oppilaat. Ja vielä yksi asia ennen kuin käyn vastailemaan esimotorolan kysymyksiin. Luin juuri Timo Lehtosen kirjan Tiimiakatemia. Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi, joka valaisee hyvin, millaista on toiminta ja oppiminen Tiimiakatemiassa. Kirjasta sain myös arvokasta apua kilvoittelutehtävän muotoiluun.

1. Mitkä ovat tämän asiakasprojektin tavoitteet

Tavoitteena on yksinkertaisesti luoda Otalammen kouluun "itseohjautuva oppiva ilmapiiri" eli "ilmapiiri, jossa oppimista ja omatoimisuutta tapahtuu aivan luonnostaan". (vrt. Lehtonen s. 57)

2. Mitkä ovat tämän projektin hyödyt asiakkaalle ja mikä on asiakkaan rooli?

Hyödyt asiakkaalle ovat valtavat! Asiakkaamme omaksuvat tulevaisuuden (tai itseasiassa jo tämänpäivän) olennaiset kansalaistaidot ja taidot, joilla he pärjäävät niin opinnoissaan, työelämässä kuin elämässään ylipäätänsä. Heistä tulee onnellisia ja pystyviä ihmisiä ja oman oppimisensa ja elämänsä aitoja subjekteja.

3. Mitä teoriatietoa sovellamme tässä projektissa?

Tämä on ihana kysymys! Ja siihen on vielä vaikea vastata, mutta luulen, että apua tulee olemaan esimerkiksi johtamiskirjallisuudesta. Nykyajan ideaalijohtajan arkkityyppi poikkeaa erittäin ratkaisevasti perinteisestä opettajasta, ja juuri siksi meidän opettajienkin kannattaa tutustua johtamiskirjallisuuteen. Käsitykseni tässä vaiheessa on, että itse kaipaan erityistä tukea kaikkeen, mikä edistää kuuntelemista ja kuulemista. Se tarkoittaa esimerkiksi dialogi- ja tietoisuustaitojen kehittämistä. Näitä kaivataan esimerkiksi siihen, että pystyy noudattamaan puuttumattomuuden lakia. Lisäksi kiinnostavaa on kaikki se oppimiseen liittyvä teoretisointi, jossa huomioidaan nykyaikainen motivaatiopsykologia. Tarkoitan tässä esim. Järvilehdon ja Martelan tapaisia ajattelijoita. Ja itseohjautuvan oppimisen kannalta ehdottoman kiinnostavaa on myös tietysti kaikki tutkimus ns. "itseorganisoituvasta" oppimisesta. Tässä esimerkiksi yksi satunnaisesti poimittu esimerkki FB-virrastani.

4. Mitä osaamista ja taitoa tämän projektin toteuttaminen vaatii?

• Tiimioppijan taitoja: esim. kykyä oppia muiden kanssa ja synnyttää uutta tietoa ja kykyä ja tahtoa suunnitella sekä toteuttaa tuloksellisesti oman osaamisen kehittämistä
• Tiimiliiderin taitoja: esim. itsensä johtamista eli oman toiminnan suunnittelemista ja suuntaamista sekä projektijohtamisen taitoa.
• Tiimiyrittäjän taitoja eli palvelu-, neuvottelu- ja myyntitaitoja.

Nämä on avattu erittäin hyvin esim. Lehtosen Tiimiakatemia-kirjassa. ks. s. 99-101

5. Miten tämä projekti vie meidän kohti pääräämme / visiotamme? 

En vielä tiedä, mutta se selviää seuraavan puolentoista vuoden aikana. Siinä ajassa ehtii tapahtua todella paljon! Uskon vilpittömästi, että nämä tiimivalmentaja-opinnot nostavat #MOIn aivan uudelle tasolle.

 

 

 

Oma tiimivalmentajan filosofiani. Versio 1.0

Minua aina hieman jännittää tuo filosofia. Se kuulostaa aina niin juhlavalta. Ehkä puhun ainakin tässä vaiheessa mieluummin periaatteista. Tätä kirjoittaessani haluan myös kerrankin kokeilla itselleni epätyypillistä tapaa, eli alan nyt vaan kirjoittaa, mitä aiheesta ensimmäisenä tulee mieleen. En etsi ensimmäistäkään lähdettä. Niiden aika tulee myöhemmin.

1. NÖYRYYS

Pidän tärkeänä sitä, että vaalin itsessäni tajua siitä, että minä en todellakaan TIEDÄ, mikä valmennettavalle on parasta. Eikä minun tarvitse tai pidäkään ryhtyä tietämään. Minun tehtävänäni on sen sijaan auttaa valmmennettavaa keksimään se itse. Olen osallistunut KUUMA-kuntien tarjoamaan lyhyeen coaching-koulutukseen ja se oli todella hyödyllistä. Harjoittelu avasi silmäni sille, miten hillittömiä besserwissereitä me opettajat helposti olemme. Meidän on todella vaikeaa olla tarjoilematta jatkuvasti omia ideoitamme ja oivalluksiamme. Oppimisen pahin este onkin usein liian aktiivinen opettaja. On todella vaikeaa oikeasti kuunnella. Ja oikeasti kuulla. Tähän liittyy myös se puuttumattomuuden laki. Se vaatii rohkeutta. Ja valppautta.

2. JATKUVAN ITSEREFLEKSIIVISYYDEN VAATIMUS

Tämä on velvoittavaa monella tavalla. Ensinnäkin minun on pysyteltävä jatkuvasti tietoisena omasta roolistani ja siitä vallasta, jota jatkuvasti käytän. Myös - ja aivan erityisesti silloin- kun ikään kuin pyrin olemaan käyttämättä. Tähän liittyy myös tietoisuus siitä, että hyväntahtoisista pyrkimyksistäni ei vielä välttämättä seuraa lainkaan sitä hyvää, mitä toivoisin niistä seuraavan. Minun pitääkin siis jatkuvasti tutkia, mitä teoista ja toimenpiteistä seuraa. Onko seurauksena lainkaan sitä, mitä piti? Vai kenties jotain ihan muuta.

3. TEORIAN JA KÄYTÄNNÖN HEDELMÄLLISEN RISTIRIIDAN YLLÄPITO

Teoria ja käytäntö ovat eri asioita. Ja se on hyvä. Jos tavoitteena on käytännön työ, teorioita käytetään jäsentämään ja ohjaamaan käytännön työtä. Teorioiden soveltaminen oikeasti käytäntöön vaatii usein paljon kovempaa ja pitkäjänteisempää työtä, kuin miltä teoriassa näyttää :). Siitä ei ole syytä ahdistua, vaan juuri tämä hankaluus ja kitka on se kohta, jossa edistys tapahtuu.

Näillä pääsisi minusta jo aika pitkälle.

Opettaja ilmaantuu, kun oppilas on valmis

Sitaatti on peräisin Johannes Partasen toimittamasta ja kokoamasta ällistyttävästä Tiimiyrittäjän & tiimivalmentajan parhaat kirjat -oppaasta. Sitaatti on sivulta 296, jossa kuvataan mm. Robin Sharman teosta Munkki joka myi Ferrarinsa. Oppaaseen on koottu tuhat maailman parasta kirjaa tiimivalmentajille, tiimiliidereille ja tiimiyrittäjille. Ihmeellinen sattuma on, että käsissäni olevan 26. painoksen esipuhe on päivätty syntymäpäivälleni. Lahjalta tämä todellakin tuntuu.

Minulla on tuo opas nyt sen takia, että kuten opeblogissani jo kerroinkin, minulla on käynyt nyt sellainen onni, että olen päässyt Tiimiakatemiaan opiskelemaan tiimivalmentajaksi! Tämä blogi on perustettu avoimeksi oppimispäiväkirjaksi tuolle matkalle.

Elämässäni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana suuria muutoksia. Meneillään on massiivinen henkilökohtainen uudelleenarvioinnin aika. Vielä vuosi sitten kaikki tuntui paljon selvemmältä. Jos joku olisi silloin kysynyt vaikka, mitkä ovat arvojani tai tavoitteitani elämässäni, olisin varmaan osannut vastata suoralta kädeltä. Nyt juuri en enää osaakaan vastata. Mutta sitäkin varmempi olen siitä, että on korkea aika aloittaa toden teolla niiden pohtiminen.

Opinnot alkoivat 6.10. yhden päivän orientaatiolla Jyväskylässä. Ensi viikolla pääsemme tositoimiin. Edessä on neljänkymmenenkahdeksan tunnin leiri Hauholla Ilorannassa. Jännittävää! Sitä varten olemme saaneet kolme ennakotehtävää:

1.  Laadi oma tiimivalmentajan filosofiasi. Versio 1.0
2. Hahmottele omaa kilvoittelutehtävääsi.
3. Lue 1-2 kirjaa teemaan liittyen ja hahmottele lukusuunnitelmaa.

Kovin paljon innostavampia eivät tehtävät voisi ollakaan. Ei muuta kuin töihin siis.