lauantai 1. lokakuuta 2016

Valmentajafilosofiani, vol. 2

Olen kirjoittanut ensimmäisen versioni tänne. On todella mielenkiintoista nyt lukea vuosi sitten kirjoittamiani ajatuksia. On mielenkiintoista hahmottaa ensinnäkin jatkuvuuksia, mutta myös sitä, miten ajatukset muuttuvat, laajentuvat ja jäsentyvät. Olen ensimmäisessä versiossa kirjoittanut nöyryyden ja jatkuvan itserefleksiivisyyden vaatimuksesta sekä teorian ja käytännön ristiriidassa.

Nyt matkan päästä on helppo nähdä, että olen hapuillut kohti juuri niitä näkemyksiä, jotka kiteytyvät loistavasti Keshavan Nairin teoksessa A Higher Standard of Leadership. Lessons from the Life on Gandhi. 

Gandhin esimerkin otan nöyrin ja kiitollisin mielin ja sydämin johtotähdekseni. Tätä kohti on hyvä pyrkiä. Vaikka matkaa on paljon, ei tarvitse enää miettiä, mihin kannattaisi pyrkiä. Tai, että löytyisikö jostain paremmat so arvokkaammat tavoitteet. Tässä on kaikki olennainen. Tätä pyörää on turha alkaa keksiä uudelleen. Pelkkiä kolahduksia alusta loppuun.





  • Totuus ja väkivallattomuus ovat kaikkia toimia ohjaavia absoluuttisia arvoja. Pätevät yhtä lailla koko elämässä. Kotona ja koulussa. Puheissa ja teoissa.
  • On siis syytä elää kuten opettaa. Älä selittele.
  • Pitää omistautua pyrkimään sinnikkäästi kohti ihanteita ja tutkimaan omaatuntoaan. Ideaalin saavuttamattomuutta ei saa käyttää tekosyynä tavoitteiden laskemiselle. Ihanteen ja todellisuuden välisen matkan pituus ei kerro epäonnistumisesta vaan suuresta potentiaalista.
  • Vähennä riippuvuutta asioista, jotka johtavat sinua harhaan totuudellisuuden ja väkivallattomuuden polulta (raha, valta, maine, etuoikeudeet etc.). Mitä riippumattomampi olet, sitä helpompi on pitää kiinni korkeista moraalisista standardeista.
  • Ole avoin, älä salaa mitään. Tutki tarkkaan pienimpiäkin arkisia toimiasi ja ajatuksiasi totuudellisuuden ja väkivallattomuuden näkökulmasta.
  • Käy jatkuvaa totuudellista dialogia itsesi kanssa. Muuten kehitys ei ole mahdollista.
  • Reflektioon käytetty aika ei ole pois muusta työstä. Päin vastoin. Se pitää henkeä yllä ja kasvattaa työn laatua ja intensiteettiä.
  • Varustaudu siihen, että kun harjoitat moraalista rohkeutta ja teet oikeita asioita, saatat kohdata vastoinkäymisiä, jotka voivat tulla esimerkiksi monenlaisten menetysten muodossa. Voit menettää ystäviä, rahaa, aseman, suosiota, menestystä. Valmistaudu siis kohtaamaan rohkeutesi seuraukset.
  • Epäoikeudenmukaisuutta voi parhaiten vastustaa väkivallattomalla vastarinnalla: sillä että kieltäytyy vahingollisesta yhteistyöstä.
  • Niin kauan kuin valta ja hallinta hallitsevat ajatuksiamme johtamisesta, emme voi toteuttaa korkeamman tason johtajuutta eli palvelemista.
  • Keskity tekemään se, mistä olet itse vastuussa: kohtelemaan muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hoida ensin omat hommasi, ennen kuin pyydät muita hoitamaan omansa.
  • Velvollisuuksiemme täyttämisen pitäisi olla elämäntapamme eikä keino ansaita palkintoja.
  • Muita palvellaan, koska on oikein tehdä niin.
  • Kaikkien palvelutekojen pitää noudattaa totuudellisuutta ja väkivallattomuutta.
  • Sitoutumisemme astetta ei mitata sillä, paljonko annamme, vaan sillä, kuinka paljon annamme siitä kaikesta, mitä meillä on.
  • Pyri jatkuvasti ymmärtämään ja tuntemaan palveltaviesi tarpeet.
  • Korvaa kontrolli palvelemisella.
Power is given to you by others. It is not yours; it is in trust with you and it is a great responsibility. Power is to be used for the benefit of those whose trustee you are.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti