Oppimissopimus. Vol. 2.

Missä olen ollut

Olen ollut vuoden verran ihanassa ja hedelmällisessä epätietoisuuden tilassa. Selvästi uuden kynnyksellä. Asetin edellisessä oppimissopimuksessa itselleni kaksi tavoitetta. 

1. Harjoittelen dialogitaitoja

2. Kehitän itsekuria ja asioiden loppuun saattamista. Tyynnytän mieleni katselemaan vierestä kun ideoita tulee ja menee. 

Missä olen nyt

Olen hämmästynyt, miten hyvät ja olennaiset tavoitteet olen itselleni asettanut. Olen yhtä hämmästynyt siitä, että olen nimenomaan näissä asioissa edistynyt huimasti kuluneen vuoden aikana. Dialogia olemme harjoitelleet oppilaiden kanssa sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti ja tuloksiakin alkaa pikkuhiljaa näkyä.

Omat dialogitaitoni eivät ole mainittavasti kehittyneet, mutta ymmärrän nyt aiempaa paljon paremmin, mistä se johtuu ja miten voin alkaa edistyä asiassa. 

Olen myös hyvin selvästi jo saanut kokea, miten vähäinenkin harjoitus todella tyynnyttää mieltä ja miten se todella saa mitä moninaisemmat asiat edistymään aiempaa vaivattomammin. Ja tekee samalla hämmästyttävän onnelliseksi. 

Olen tehnyt hartiavoimin töitä asioiden priorisoimiseksi ja yksinkertaistamiseksi ja tiedän tässä olevani itselleni täsmälleen oikealla tiellä. Tiedän nyt aiempaa huomattavasti selvemmin, mitä haluan. 

Mihin haluan mennä

Seuraavan vuoden omistaudun opettelemaan itsestäni huolehtimista.  Harjoittelen siis itseni johtamista ja laadukasta oman työn suunnittelua. Raivaan kalenteriin niin paljon vapaata kuin ikinä pystyn ja uskallan. Ja vielä vähän enemmän. Ja katson riemukkaan uteliaana, mitä siitä seuraa. Aion myös tehdä elämäni ensimmäisen matkan yksin. 

Miten pääsen sinne

Pääsen tavoitteeseeni lukemalla joka päivä jotain tavoitettani tukevaa kirjallisuutta ja onnittelemalla itseäni joka päivä kaikista niistä askeleista, jotka olen ottanut kohti tavoitteitani. Ja kirjoittamalla päiväkirjaa ja tekemällä muistiinpanoja. Ja kävelemällä metsissä. 

Mistä tiedän olevani perillä

Kun puristus keskellä rintalastaa lakkaa.

Kun kykenen millä hetkellä hyvänsä lepäämään tekemättä mitään, jos tarvetta juuri sillä hetkellä sattuu ilmenemään.

Kun päivät pitkät enimmäkseen vaan ihmettelen, mikä onnentyttö olenkaan. 

Valmentajafilosofiani, vol. 2

Olen kirjoittanut ensimmäisen versioni tänne. On todella mielenkiintoista nyt lukea vuosi sitten kirjoittamiani ajatuksia. On mielenkiintoista hahmottaa ensinnäkin jatkuvuuksia, mutta myös sitä, miten ajatukset muuttuvat, laajentuvat ja jäsentyvät. Olen ensimmäisessä versiossa kirjoittanut nöyryyden ja jatkuvan itserefleksiivisyyden vaatimuksesta sekä teorian ja käytännön ristiriidassa.

Nyt matkan päästä on helppo nähdä, että olen hapuillut kohti juuri niitä näkemyksiä, jotka kiteytyvät loistavasti Keshavan Nairin teoksessa A Higher Standard of Leadership. Lessons from the Life on Gandhi. 

Gandhin esimerkin otan nöyrin ja kiitollisin mielin ja sydämin johtotähdekseni. Tätä kohti on hyvä pyrkiä. Vaikka matkaa on paljon, ei tarvitse enää miettiä, mihin kannattaisi pyrkiä. Tai, että löytyisikö jostain paremmat so arvokkaammat tavoitteet. Tässä on kaikki olennainen. Tätä pyörää on turha alkaa keksiä uudelleen. Pelkkiä kolahduksia alusta loppuun.

• Totuus ja väkivallattomuus ovat kaikkia toimia ohjaavia absoluuttisia arvoja. Pätevät yhtä lailla koko elämässä. Kotona ja koulussa. Puheissa ja teoissa.
• On siis syytä elää kuten opettaa. Älä selittele.
• Pitää omistautua pyrkimään sinnikkäästi kohti ihanteita ja tutkimaan omaatuntoaan. Ideaalin saavuttamattomuutta ei saa käyttää tekosyynä tavoitteiden laskemiselle. Ihanteen ja todellisuuden välisen matkan pituus ei kerro epäonnistumisesta vaan suuresta potentiaalista.
• Vähennä riippuvuutta asioista, jotka johtavat sinua harhaan totuudellisuuden ja väkivallattomuuden polulta (raha, valta, maine, etuoikeudeet etc.). Mitä riippumattomampi olet, sitä helpompi on pitää kiinni korkeista moraalisista standardeista.
• Ole avoin, älä salaa mitään. Tutki tarkkaan pienimpiäkin arkisia toimiasi ja ajatuksiasi totuudellisuuden ja väkivallattomuuden näkökulmasta.
• Käy jatkuvaa totuudellista dialogia itsesi kanssa. Muuten kehitys ei ole mahdollista.
• Reflektioon käytetty aika ei ole pois muusta työstä. Päin vastoin. Se pitää henkeä yllä ja kasvattaa työn laatua ja intensiteettiä.
• Varustaudu siihen, että kun harjoitat moraalista rohkeutta ja teet oikeita asioita, saatat kohdata vastoinkäymisiä, jotka voivat tulla esimerkiksi monenlaisten menetysten muodossa. Voit menettää ystäviä, rahaa, aseman, suosiota, menestystä. Valmistaudu siis kohtaamaan rohkeutesi seuraukset.
• Epäoikeudenmukaisuutta voi parhaiten vastustaa väkivallattomalla vastarinnalla: sillä että kieltäytyy vahingollisesta yhteistyöstä.
• Niin kauan kuin valta ja hallinta hallitsevat ajatuksiamme johtamisesta, emme voi toteuttaa korkeamman tason johtajuutta eli palvelemista.
• Keskity tekemään se, mistä olet itse vastuussa: kohtelemaan muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hoida ensin omat hommasi, ennen kuin pyydät muita hoitamaan omansa.
• Velvollisuuksiemme täyttämisen pitäisi olla elämäntapamme eikä keino ansaita palkintoja.
• Muita palvellaan, koska on oikein tehdä niin.
• Kaikkien palvelutekojen pitää noudattaa totuudellisuutta ja väkivallattomuutta.
• Sitoutumisemme astetta ei mitata sillä, paljonko annamme, vaan sillä, kuinka paljon annamme siitä kaikesta, mitä meillä on.
• Pyri jatkuvasti ymmärtämään ja tuntemaan palveltaviesi tarpeet.
• Korvaa kontrolli palvelemisella.

Power is given to you by others. It is not yours; it is in trust with you and it is a great responsibility. Power is to be used for the benefit of those whose trustee you are.

Hei! Nimeni on Nina ja olen introvertti

On todella ihme ja varmaan jonkinlaista johdatusta, että nämä introvertti-kirjat nyt tielleni sattuivat. Itse asiassa sain Cainin kirjan jo muutama vuosi sitten yhdeltä tarkkasilmäiseltä ja viisaalta ystävältäni joululahjaksi. Aloitinkin silloin sen lukemista, mutta se jäi minulta kesken. Silloin jo muistan kyllä ajatelleeni, että siihen täytyy palata, koska sen verran ehdin jo tajuta, että koulu on todella suunniteltu kaikin tavoin ekstroverteille ja että meidän todellakin pitäisi paremmin kyetä huomioimaan, että ehkä noin puolet oppilaistamme (ja opettajista!) on introvertteja - varsinkin täällä Suomessa. Introverttien olemassaolo olisi tietysti hyvä muistaa erityisesti silloin, kun intoilemme tiimioppimisen puolesta.

Intoverttikirjallisuudella on minulle nyt myös valtava henkilökohtainen merkitys. Olen nimittäin tajunnut  kyllä jo pitkään olevani itse hyvinkin introvertti, mutta en ole silti ajatellut asiaa ja sen seurauksia ollenkaan riittävästi. Kirjat avasivat silmäni sille, miten paljon olenkaan elämäni aikana niin töissä kuin kotonakin esittänyt hyvin paljon ekstrovertimpää kuin mitä olen.

Minuun pätevät jakamattomasti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki  introverttien tunnuspiirteet. Cain käsittelee paljon esiintymispelkoa, mutta siitä minä en juurikaan kärsi. Ainakaan silloin jos olen voinut valmistautua hyvin. En myöskään puhu hiljaisella äänellä vaan paasaan usein hyvinkin kovaäänisesti (tämä on myös ammattitauti, olen ollut huomaavinani, ja siksi opettajahuoneissa desibelit ovatkin usein melkoiset).

Olen vihdoinkin oivaltanut, että minulle on todella ratkaisevan tärkeää saada tehdä työni hyvin ja saada tehdä jotain sellaista, mikä on omien kriteerieni mukaan oikeasti merkityksellistä. Minulla ei ole pienintäkään tarvetta tuputtaa omia usein aika korkeita standardejani muille, mutta kärsin, jos en saa itse noudattaa niitä. Minulla on todellakin biologiaani kaivertunut tarve saada uppoutua töihini ja uuden luomiseen, oppimiseen ja ajattelemiseen.

Yhdessä ajatteleminen minulta onnistuu harvoin, sillä koska esitän jatkuvasti paljon ekstrovertimpää kuin olen, olen suurimman osan aikaa aivan näännyksissä. En tajua, mistä oikeastaan puhutaan ja puhun itse usein ihan jostain muusta kuin muut. Silloin huomaan vetäytyväni usein puolustuskannalle ja tunnen oloni pelokkaaksi, vihamieliseksi ja ajoittain jopa hätääntyneeksi. Ja mitä enemmän hätäännyn, sitä villimmiksi juttuni käyvät. Olen vasta nyt tajunnut, miten paljon opettajana toimiminen vaatii ajattelemista ja reflektointia. Sille pitää varata erikseen aikaa ja minulta se onnistuu parhaiten siis omassa rauhassani.

Cain tuo monin tavoin esiin sen, kuinka joustavia me ihmiset olemme ja kuinka pystymme tarvittaessa toimimaan luontaisten taipumustemme vastaisesti, mutta olennainen kysymys on pitäisikö meidän yrittää manipuloida käytöstämme käytettävissä olevissa rajoissa vai pysyä itsellemme uskollisina? Missä vaiheessa käyttäytymisen kontrolloimisesta tulee turhaa tai uuvuttavaa? Omalla kohdallani olen harrastanut kontrollia niin paljon, että se on osaltaan johtanut minut useassa otteessa vakavan uupumisen ja ahdistushäiriön reunalle ja ajoittain syvyyksiin. Niinpä olenkin itselleni nyt luvannut, että loput työurastani aion olla huomattavan paljon uskollisempi itselleni ja olla enimmäkseen juuri  niin introvertti kuin olen. Uskon, että siten myös työpanokseni laatu itse asiassa paranee.

Viisikymppisenä pelissa alkaa olla vähitellen konkreettisemmin ja konkreettisemmin koko elämä. Minulla on työuraa jäljellä noin viitisentoista vuotta. Sillä, millaisia valintoja näinä vuosina teen, on päivä päivältä dramaattisempia vaikutuksia siihen, millaisia tulevat eläkepäiväni tulevat olemaan.

Yhdestä stressinhallintakirjasta löytyi tällainen pieni kuvittelutehtävä, joka oli mielestäni aika pysäyttävä ja jota olen hieman muokannut. Kuvittele kaksi seuraavaa tilannetta:

• Täytät 75 vuotta. (Onneksi olkoon!) Istut vanhainkodissa ja syöt syntymäpäiväkakkua. Hoitaja kuivaa juuri suupieliäsi. Kukaan ei tule käymään luonasi. Seurustelit työikäisenä vain työpaikalla etkä ehtinyt pitää yhteyttä muihin. Mitä työtä teit? Et muista, koska aivosi vaurioituivat vuosikausia sitten saamasi veritulpan jälkeen. Keho oli uupunut, koska se ei saanut koskaan rentoutua.
• Täytät 75 vuotta. (Onneksi olkoon!) Istut olohuoneessa rakkaan puolisosi, poikasi, lastenlastesi ja serkkujesi kanssa. Huoneessa on myös ystäviäsi taidehistorian kurssilta ja maalauspiiristä. Syötte hyvää ruokaa ja nautitte. Aterioinnin jälkeen nouset ylös ja kiität saamastasi lahjasta: Italian-matka kahdelle. Olet onnellinen työvuosistasi ja siitä, että 50-vuotiaana opettelit vihdoinkin kuuntelemaan itseäsi ja huolehtimaan itsestäsi ja  muistit myös rentoutua kunnolla.

Cain neuvoo meitä syventymään henkilökohtaiseen ydintehtäväämme. Juuri näin aion vastedes uskollisesti tehdä. Oma ydintehtäväni löytyy luokasta ja sen kirkastamiseksi päivitän ja mietiskelen jatkossakin säännöllisesti omaa oppimispäiväkirjaani ja valmentajafilosofiaani.

Cain suosittelee, että me introvertit rakentelemme itsellemme "palautuslokeroita", joihin voimme työpäivän aikana vetäytyä lepäämään. Koulussa näiden keksiminen ei ole aivan helppoa. Lämpimän sään aikana vetäydyn usein esimerkiksi autooni. Olen myös alkanut viettää aikaani opettajahuoneessa kuulokkeet korvilla. Haaveilen, että olisi huone, johon niin introvertit oppilaat kuin opettajatkin voisivat välillä vetätytyä lataamaan akkujaan. Uskon, että tämä lisäisi dramaattisesti opettajien työhyvinvointia ja vähentäisi esim. sairaspoissaoloja. Meitähän on noin puolet.

Tärkeää on myös hakeutuminen oikeanlaiseen valoon:

Täyden elämän salaisuus on hakeutua oikeanlaiseen valoon. Joillekin se on Broadwayn parrasvalo, toisille taas kirjoituspöydän lukulamppu. Käytän luontaisia voimiasi - pitkäjänteisyyttä, keskittymistä, oivalluskykyä ja herkkyyttä - tehdäksesi työtä jota rakastat ja jolla on merkitystä. Ratkaise ongelmia, tee taidetta, ajattele syvästi.

Luetut kirjat

AALTONEN, Tapio: Luova kutsumus 2

AMABILE & KRAMER: Pienet suuret teot 3

CAIN, Susan: Hiljaiset. Introverttien manifesti. 3

CHOPRA, Deepak: Sielukas johtaminen 2

CUNNINGHAM, Ian: The Wisdom of Strategic Learning 3

COELHO Paulo, Alkemisti 3

COELHO Paulo, Valon soturin käsikirja 2

DEMELLO Anthony, Havahtuminen 3

FURU, Patric: Jazzia johtamiseen 3

HECHT, Yaacov, Democratic education 3

ISAACS, Dialogue 3

JONKMAN, Linus: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous 2

JÄRVILEHTO, Lauri. Hauskan oppimisen vallankumous 3

LARSSEN, Erik Bertrand. Paras 3

LÖYTÄNÄ & KORTESUO: Asiakaskokemus 1

MALMELIN & HAKALA: Radikaali brändi 3

UUSITALO-MALMIVAARA (toim.): Positiivisen psykologian voima 3

MARTELA, Frank: Tahdonvoiman käyttöohje 1

MÄKINEN & KAHRI & KAHRI: Brändi kulmahuoneeseen 1

NAIR, Keshavan: A higher standard of leadership 2

O’REILLY & PFEFFER: Hidden Value 3

PARANTAINEN, Jari: Pölli Tästä 2

PARANTAINEN, Jari: Tuotteistaminen 3

REHN, Alfred: Vaaralliset ideat 3

REPO-KAARENTO Saara: Innostu ryhmästä 1

SALMINEN, Jari: Taitava tiimivalmentaja 2

STENBERG, Katariina: Riittävän hyvä opettaja 1

TUULANIEMI, Juha: Palvelumuotoilu 3

VENKULA, Jaana: Epävarmuudesta ja varmuudesta 2

Pisteitä tasan 69!!! :-D

Näistä monista olen kirjoittanut täällä blogissani, osasta muistiinpanot eli kolahdukset ovat vain lukuisten muistikirjojeni uumenissa.

LISTAN ULKOPUOLELTA ESIMERKIKSI

MARTELA, Frank: Valonöörit

THIH NHAT NANH: Pelko

TOLLE, Eckhart: Tyyneys puhuu

TOMPERI & JUUSO (toim.): Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistämisen opetuksessa

• iso pino erilaista erikseen lutteloimatonta henkiseen kehittymiseen, tietoiseen läsnäoloon, stressin, ahdistuksen & uupumuksen luomuhoitoon, itsensä kuuntelemiseen ja ruumiin viisauteen liittyvää kirjallisuutta.
• tietysti kaunokirjallisuutta + sisustus- ja keittokirjallisuutta + taidekirjoja

Äikkää tiimissä

Tiimivalmentajaopintojen ensimmäinen vaihe alkaa olla loppusuoralla. On yhteenvedon aika. Aloitin matkan vuosi sitten suurin odotuksin. En osannut silti lainkaan kuvitella, miten mittavaksi anti tulisi muodostumaan.

Olen lukenut kuluneen vuoden aikana isot pinot bisneskirjallisuutta. Se on tarjonnut kaipaamani tuoreen näkökulman omaan työhöni ja kirkkaan peilin, josta oikeastaan kaikki koulumaailman järjettömyydet ja todellisuudesta vieraantumisen todisteet näkyvät piinallisen selvästi. Vuoden aikana on kasvanut varmuus siitä, että entisenlaista järjettömyyttä en halua enää omalta osaltani jatkaa.

Niin hullulta kuin se saattaa kuulostaakin,  samaan aikaan on valjennut, että kaikki on hyvin juuri nyt. Tähän juuri kiteytyy tämän vuoden suurin anti. Mitä enempää voisi toivoa? Kaikki on todellakin hyvin juuri näin.

Olen kehittänyt koko urani hulluna ensin "omaa opetustani" ja myöhemmin myös "koulua" ja "meidän koulua" etc. Olen vilpittömästi kuvitellut, että avain kaikkiin ongelmiini löytyy milloin, "rakenteista", "laitteista", "tiloista", "opsista", "kollegoista", "toimintakulttuurista", "yksilöllisistä poluista" ja ties mistä. On täysin mahdollista, että vaikkapa noiden mainittujen kehittäminen todella vähitellen kehittää "koulua", ja moni muu saattaa saada niistä myös omaan työhönsä "uusia toimivia työkaluja"-  ja hyvä niin. Minun kohdallani tuo tie on nyt kuljettu loppuun. En saa enää entisenlaisesta "kehittämisestä" mitään. Minua ei yksinkertaisesti motivoi lainkaan maine eikä raha. Muun muassa sen olen tämän vuoden aikana vihdoinkin lopullisesti oivaltanut. Sekä sen, että radikaali  henkilökohtainen muutos on välttämätön, mikäli aion säilyttää terveyteni.

Vihdoinkin uskallan tunnustaa sekä itselleni että koko maailmalle, että minä en myöskään ole tiimissä tekijä. En ole yhdessä vaan yksin tekijä. Niin se on ja on aina ollut. En osaa kuvailla sitä helpotuksen ja rauhan määrää, mikä mieleeni laskeutui luettuani Susan Cainin Hiljaiset. Introverttien manifesti ja . Linus Jonkmanin Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous. Tästä eteenpäin aion totisesti kuunnella itseäni huomattavasti tarkemmin ja olla rohkeammin juuri niin introvertti kuin olen. Teen sen silläkin uhalla, että minua saatetaan pitää, kuten Jonkman muistuttaa, esimerkiksi ylimielisenä, vaikka oikeasti olen vain introvertti.

Aion myös todellakin pitää huolen siitä, että introvertit oppilaani saavat oppia ja työskennellä itselleen luontaisella tavalla, sillä niin hyvin tiedän, miten paljon parempaa laatua sillä tavalla syntyy. Aion myös totisesti pitää huolen siitä, etteivät he kuvittele olevansa huonompia kuin muut vain siksi, että ovat introverttejä. Uskon, että tiimivalmentajana kehittymistäni introverttiyteni tulee tukemaan. Hyvän valmentajan on osattavakin viihtyä itse sivummalla, eikä tiimivalmentajan ole tarkoituskaan olla osa tiimiä.

Minulla on päivä päivältä voimistuva tunne, että olen monellakin tavalla palaamassa kotiin. Se tekee minut tavattoman onnelliseksi.

Ninan oppilaiden tiimioppimismalli 

Mitä olen tähän mennessä saanut aikaan

Olen vapauttanut itseni "läpikäymisen pedagogiikan" ja "opsin" kahleista kehittämällä ajattelutapaa, että opiskelemme ja harjoittelemme äikän tunneilla ensisijaisesti ns. laaja-alaiseen osaamiseen kuuluvia taitoja ja siinä sivussa myös vähän "äikkää". Olen siis kääntänyt omilla tunneillani painopisteen reippaasti "aineopsista" opsin yleisen osan ja sen hengen toteuttamiseen, mihin tiimioppimisen malli soveltuu erionomaisen luontevasti. Suurimman osan aikaa oppilaat saavat tehdä tunneillani mitä haluavat. On ällistyttävää, kuinka he aivan itse vähitellen haluavat yhä enemmän ja parempaa.

Olen keskittynyt - ja keskityn jatkossakin - ensisijaisesti ns. pikkukardinaalien hyödyntämiseen.

Tiimit ja treenit

Olen harjoitellut monen eri luokan kanssa työryhmien muodostamista. Se alkaa liiderien valinnalla. Liiderit valitaan dialogissa, joka kestää niin pitkään kun se kestää. Dialogi alkaa yleisellä hyvän liiderin ja tiimioppimisen ominaisuuksien pohdinnalla. Sen jälkeen oppilaat saavat esittää ehdotuksiä henkilöistä, joiden he toivoisivat ryhtyvän liidereiksi. On tärkeää, että liidereiksi valikoituu henkilöt, jotka nauttivat muiden oppilaiden luottamusta ja arvostusta. Valintadialogi myös merkittävällä tavalla rakentaa liiderien liideriyttä ja koko systeemin merkityksellisyyttä. Siksikin dialogille pitää antaa aikaa. Liidereitä ei valita väkisin ja sanon aina, että mikäli hyviä kaikkien hyväksymiä liidereitä ei löydy, keksimme jotain muuta.

Kun liiderit on valittu, he muodostavat työryhmät muiden kuulematta. Minä kuuntelen sivussa ja puutun asiaan vain jos on pakko. Yleensä ei tarvitse. Annan lopuksi myös palautetta siitä, miten he ryhmät muodostivat. Millaisiin asioihin kiinnittivät huomiota jne.

Sen jälkeen liiderit ottavat omat ryhmät hoitoonsa. Minä annan ohjeet vain liidereille. Liiderit eivät ole vastuussa ryhmiinsä kuuluvien henkilöiden työskentelystä. He voivat toki yrittää taitojensa ja voimiensa mukaan kannustaa/patistaa muita, mutta jokainen vastaa viimekädessä omasta vain omasta työstään. Liiderin tehtävänä on kuitenkin pysytellä kartalla siitä, mitä hänen ryhmäläisensä ovat tekemässä ja miten hommat edistyvät. Töitä ei ole pakko tehdä koko ryhmän kanssa yhdessä, vaan yksinkin saa halutessaan tehdä. Tai vaikkapa pareittain. Vapaamatkustelua ei ryhmässä katsella. Mikäli ryhmässä on vapaamatkustaja, ongelmaan yritetään löytää tiimivalmentajan tuella ratkaisu. Mikäli muuta ratkaisua ei yrittämälläkään löydy, vapaamatkustajalle laaditaan oma suunnitelma, jonka toteutumista seuraa tiimivalmentaja.

Jokaisella liiderillä on vihko, johon ryhmä kirjaa omia tavoitteitaan, ajatuksia ja havaintoja prosessista sekä palautteitaan. Vihkoista valmentaja näkee halutessaan helposti, missä mikäkin ryhmä on menossa.

Tarkoituksenmukaisissa kohdissa prosessia istutaan dialogirinkiin ja ryhmät jakavat kokemuksiaan ja oppimaansa koko tiimille. Koko tiimin kanssa myös suunnitellaan oppimisen sisällöt, tavoitteet, arvionti ja aikataulut.

Dialogirinki muodostetaan aina siten, että tuolit ovat kunnollisessa ringissä eikä keskellä ole mitään. Rinkiin ei koskaan tuoda mitään älylaitteita tms. Oppilaiden on usein vaikea aluksi rentoutua ja rauhoittua riittävästi, jotta dialogi käy mahdolliseksi. Tähän suhtaudutaan kärsivällisesti ja rauhallisesti, eikä kiirettä pidetä koskaan. Oppilaiden kanssa yhdessä keksitään keinoja rentoutumisen edistämiseksi. Harjoitus tekee mestarin.

Oppimissopimukset ja oppimispäiväkirja

Jokaisella oppilaalla on oma vihko, joka toimii henkilökohtaisena oppimispäiväkirjana. Sinne kirjoitetaan jotain jokaisen tunnin päätteeksi. Vihkoon kirjataan mm. välitavoitteita ja työhön liittyiä ajatuksia ja tunteita. Oppilaita ohjataan paitsi kirjoittamaan myös lukemaan ja ajattelemaan omaa päiväkirjaansa. Sen on tarkoitus tehdä näkyväksi oppimista, työskentelyprosessia ja helpottaa suunnittelua ja ohjaamista sekä arviointia.

Oppimissopimus on haastava kohta. Kaikkein haastavinta on se, että se vaatii niin suurta pitkäjänteisyyttä. Vaaditaan usein pitkiä pohdintoja sen selvittämiseksi, mitä itse oikeasti haluaa. Oppilaat ovat koulussa tottuneet monenlaisiin kaavamaisiin ja pinnallisiin monisteisiin ja muihin tavoite- ja itsearviointikaavakkeisiin, joita he täyttelevät sen enempiä oikeasti ajattelematta, vain koska "ope käskee".

Oppimissopimuksen keskeinen idea on olla henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Jotta voitaisiin tehdä ero edellä kuvaamiini  perinteisiin kaavakkeisiin, tein monisteen tai nettimateriaalin sijaan laminoidut kortit, jotka ohjaavat oppilaan pohtimaan Cunninghamin oppimissopimusmallin kysymyksiä:

1. Missä olen ollut oppijana?
2. Missä olen nyt?
3. Minne haluan päästä ja millaisia taitoja tarvitsen?
4. Kuinka pääsen sinne ja ja mitä prosesseja minun on käytävä läpi oppiakseni?
5. Mistä tiedän olevani perillä?

Haluaisin pitää kiinni siitä, että oppimissopimus olisi aidosti oppilaan henkilökohtainen asia. Tavoitteena ei siis ole suunnitella sitä, miten oppilas saavuttaa esimerkiksi OPSin tms. muut opettajan ennalta määräämät tavoitteet. Tavoitteena on sen sijaan, että oppilas pohtii todella aitoja aivan omia ajatuksiaan, joiden ei siis tarvitse liittyä kouluun mitenkään.

Vaikeudet alkavat viimeistään kohdasta kolme. Siksipä mietinkin, miten oppilaita voisi auttaa tässä. He tarvitsisivat varmaan aikaa ja mahdollisuuden tehdä erilaisia omien toiveiden hahmottamisharjoituksia, unelmakarttoja etc. Tämän ideoimista täytyy jatkaa. Lisämateriaalia ja -virikkeitä voisi upottaa kortteihin esimerkiksi QR-koodilla.

 Ja toiseksi mietin, voisiko oppimissopimuksen hedelmällisyyttä lisätä ne järjestelyt, joissa kirjoittaminen tapahtuu. Voisiko kokeilun aloittaa vapaaehtoisilla? Voisiko kirjoittaminen tapahtua esimerkiksi jossain epätavallisessa paikassa? Oppilaathan voisivat kirjoittaa sopimukset kotonaankin, mutta luulen, että he kaipaavat aluksi paljon uskon vahvistusta kamppaillessaan sen ahdistuksen kanssa, että tehtävä on vaikea. Oppimissopimus vaatii vielä runsaasti kehittelyä ja on ylipäätänsä koko mallin vaikein kohta. Mutta juuri siksi kaikkein kiehtovin ja tavallaan olennaisinkin.

Tuotekehittäjän tutkintoa varten tehty "tuote" löytyy nyt täältä. Tuote ei varmasti sovi kaikille, siksi sivuilta löytyykin testi, jolla opettaja voi testata tuotteen soveltuvuutta itselleen.

Lukuohjelma, esseet ja synnytykset

Näitä en ole vielä lainkaan ehtinyt sen enempiä miettiä. Asiaa täytyy miettiäkin rauhassa, koska näiden osalta myös pitää pystyä tekemään riittävän radikaali ero entisiin systeemeihin. Miten esimerkiksi synnytykset eroavat perinteisistä ryhmätöiden esityksistä?

Ajatus lukuohjelmasta on sinänsä aivan loistava! Jos peruskoululaisilla olisi käytössään luettelo tuhannesta parhaasta kirjasta/artikkelista peruskoululaiselle, niin eriyttäminen hoituisi itsestään!

Kunpa se kuuluisa JOKU alkaisi koota luetteloa!

Jäin brändisession jälkeen oikein miettimään lukemisen merkitystä ja sitä mihin lukuohjelmaa tarvitaan? Sitä onko pakko lukea? Pitääkö minun pakottaa KAIKKI oppilaat lukemaan? Mitä pakottaudun itse lukemaan ja miksi? Omalla kohdallani vastaukset ovat tietysti helppoja ja liittyvät mallin viimeiseen kohtaan eli Tiimivalmentaja.

Tiimivalmentaja

Kuva:  mhiguera CC-BY

Lukeminen palvelee tiimivalmentajaa monin tavoin. Itse tarvitsen jatkuvaa lukemista mm. pelon kanssa elämiseen. Lukemalla voi jatkuvasti kirkastaa omaa missiotaan. Kirjat auttavat luomaan henkeä ja valavat rohkeutta. Kirjoista löytyy runsaasti keinoja, joita harjoittamalla voin elää rauhassa epävarmuudessa, levätä siinä.

Uutta luovat prosessit ovat luonteeltaan virtaavia ja sisältävät kaoottisia vaiheita. Välillä pitää pystyä selkeyttämään. Siinä kohtaa apua saattaa olla teorioista, tulkintakehyksistä ja käsitteitä. Näitä kirjat ovat pullollaan. Itse en kuitenkaan viime kädessä lue tietääkseni tai tullakseni tietämään, vaan säilyttääkseni tajun tietämättömyydestäni.

Työyhteisössä elämä tietämättömänä ihmettelijänä käy usein hankalaksi. Yhteisöt eivät yleensä varsinaisesti rakasta ihmtettelijöitä, jotka eivät tiedä ja myöntävät sen, mutta samalla myös muistuttavat, ettei kukaan muukaan tiedä. Huonostihan Sokrateellekin lopulta kävi :)

Pelon läpi meneminen kerta toisensa jälkeen vaatii myös itsetuntemusta. Olen tämän kuluneen vuoden aikana oppinut, että se on paljon vaikeampi ja hitaampi laji kuin olen ennen ymmärtänytkään.  Mutta sinnikkyys palkitaan tässäkin.

Olen myös tajunnut, että tiimivalmentajan on ihan pakko olla hyvässä kunnossa. Tiimivalmentajana ei yksinkertaisesti voi toimia ja Johanneksen lakeja noudattaa, jos kärsii stressistä, uupumuksesta ja ahdistuksesta. Tiimivalmentajan on kyettävä olemaan rento, luottavainen, peloton ja valpas. Se vaatii tietoista läsnäoloa.

Minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni huolehtimisessa (sen oppiminen on tärkein tavoitteeni tällä hetkellä), mutta olen silti saanut jo hieman tuntea, millaisia ihmeitä alkaa tapahtua, kun lakkaa suunnittelemasta. Kun tekee asioita vain kauneuden tähden, ei päämäärän. Ja antaa asioiden kehkeytyä.

Minä olen ollut aika ajoin melkoinen taistelija. Nyt ymmärrän, että taiston ja kärsimyksen tie ei ole sittenkään hyvä valinta. Tärkeät asiat on voitava tehdä vaivattomasti.

Olemme sitä mitä ajattelemme. Kaikki mitä olemme, on lähtöisin ajatuksistamme. Ajatuksillamme luomme maailmamme.

 Buddha

 Minä alan esimerkiksi ajatella, että olen tästä eteenpäin jatkuvasti lomalla. Käyn töissä vain huvikseni tiimivalmentamassa ihania oppilaitani.

Pari alustavaa brandimuistiinpanoa

Aluksi mietin taattuun opettajatyyliin, että "Jaa-a, mitä ihmeen tekemistä jollain 'brandilla' ja 'tarjoomalla' on tiimivalmentamisen kanssa? Ja ainakin näin aluksi tuntuu, että ei paljoakaan. Anti liittyykin käsittääkseni ei niinkään suoranaisesti tiimivalmentamiseen vaan sen sijaan ensisijaisesti koko koulun tasoon ja oppimiselle/tiimioppimiselle suotuisan ilmapiirin ja kulttuurin luomiseen, jossa sekä oppilaat että opettajat ovat halukkaita ja kyvykkäitä oppimaan.

Olen lueskellut Malmelin & Hakalan teosta Radikaali brändi ja sekä Mäkinen&Kahri&Kahri teosta Brändi kulmahuoneeseen. Ensinmainitut hahmottelevat radikaalin brändijohtamisen mallia, jonka viisi ulottuvuutta ovat organisaatio, viestintä, julkisuus, mielikuvat ja maine. Brändiä voi tarkastella myös organisaation arvojen ja visioiden sekä sisäisen viestinnän kehittämisen näkökulmista. Radiaalin brändijohtamisen lähtökohtana on, että koko organisaatio rakentaa brändiä, ja kaikki kohtaamiset yrityksen ja sen edustajien kanssa vaikuttavat kuluttajien mielikuviin ja käsityksiin brändistä.

Malmelinin ja Hakalan mukaan brändin kannalta kiehtovimpia viestinnän muotoja ovat liikeidea, joka on yrityksen ensimmäinen ja tärkein brändipäätös, identiteettiä, joka on johdonmukaisen viestinnän perusta, suhdetoimintaa, joka on avain ilmiöiden luomiseen, sekä mainontaa, joka on tulevaisuuden rehellisin viestinnän muoto.

Brändi liittyy läheisesti muihin johtaviin ajatuksiin. Visionäärinen johtaminen edellyttää viestintäosaamista eli taitoa luoda ja muotoilla innostava visio sekä viestiä siitä onnistuneesti organisaatiolle. Erinomaisen mahdollisuuden organisaation visioiden kiteyttämiseen ja konkretisoimiseen tarjoaa radikaali brändiajattelu.

Brändi pukee arvot ja visiot yksinkertaiseen ja ymmärrettävään asuun. Brändi ohjaa organisaatiota ja sen päätöksentekoa esimerkiksi kirkastamalla liiketoiminta-ajatusta ja selkeyttämällä yrityksen asemaa markkinoilla. Brändiä koskevien visioiden miettiminen on myös sikäli tärkeää, että se kiinnittää koko organisaation työntekijöiden huomion brändiin sekä viestintään ja markkinointiin. Kokonaisvaltainen brändi toimii johtamisen välineenä:  se tukee, rakentaa ja suuntaa organisaatiota. Lisäksi arvostetut brändit innostavat ja motivoivat henkilökuntaa. Sitoutumisen kannalta on tärkeää, että työntekijät voivat olla ylpeitä edustamistaan brändeistä. Ja juuri tässä piilee mielestäni, koko homman itu juuri koulussa eli syy siihen, miksi radiaaliin brändijohtamiseen kannattaa perehtyä myös kouluissa. Jos koulu onnistuu brändityössään, se edistää oppimisen lisäksi mm. osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Brändin rakentamiselle on sitä suotuisammat lähtökohdat, mitä ainutlaatuisempi yrityksen liikeidea on. Tässä piilevät valtavat hyödyntämättömät mahdollisuudet kouluissa! Koulujahan ei millään meinaa erottaa toisistaan! Ainutlaatuisuuden mahdollisuuksien esiin kaivamiseen meitä ohjaa osaltaan mm. ennakkotehtävä, jonka saimme.

Pohdimme näitä yhtenä iltapäivänä Annukan ja Suvin kanssa. Minua alkoi enemmän ja enemmän mietityttää jälleen kerran se, että meillä voi kyllä olla käsitys, millainen koulu ainakin haluaisimme olla, mutta että me emme lopulta tiedä paljoakaan siitä, mitä oppilaat asiasta ajattelevat. Niinpä
kyselin huvikseni yhdeltä satunnaisesti käsiin osuneelta ysiluokalta suullisesti, miten he näihin kysymyksiin vastaisivat. Vastaukset olivat yllättäviä. Ja ilahduttaviakin. Tietysti mietin, ajattelevatko hei oikeasti näin, vai haluavatko vastauksillaan ilahduttaa opettajaa... :)

Kysymykseen siitä, missä olemme parempia kuin muut oppilaat vastasivat mm. näin:

-Käytämme enemmän mediaa.

- Saamme olla kaikilla välkillä sisällä.

- Oppilaat saavat muita kouluja enemmän vaikuttaa siihen, mitä koulussa tehdään ja miten ja mitä opitaan.

- Meillä tehdään muita kouluja enemmän ryhmätöitä. 

Otista kuvaavia adjektiiveja olivat heidän mielestään seuraavat: laitosmainen, luova, ankee, vauhdikas, erilainen, nykyaikainen. Arvokysymys oli selvästi vaikea, mutta heitä kuulemma sitouttaisivat parhaiten ihmisarvot kuten sosiaalisuus. Hieman ehkä huolestuttavaa mutta kuvaavaa ja oireellista oli, että hyötyjä oli selvästi myös vaikea keksiä. Hieman pinnistämällä löytyivät kuitenkin seuraavat hyödyt:

- oppii jotain

- näkee kavereita

- oppii ruuanlaittoa

- oppii ryhmässä työskentelyä

Radikaalin brändijohtamisen näkökulmasta viestintään ja brändin rakentamiseen osallistuvat kaikki, koulujen tapauksessa siis myös oppilaat. Olisikin todella kiva tietää, mitä oppilaamme oma-aloitteisesti koulustamme viestivät. Sitäkin on vaan vaikea päästä oikeasti näkemään. Toivottavasti suuntaa antaa koulun Insta-tili, josta olen kertonut jo aiemminkin johtavien ajatusten yhteydessä. Tässä muutama tuore kuvakaappaus sieltä. Aivan loistavaa brändityötä, jos minulta kysytään :)

 

Tämä on vaan niin hauska! 😂😂😂

Viitakon vaikutukset

Olen tähän menessä paljon ääneenkin ihmetellyt sitä, miten tämä kaikki voi olla niin yksinkertaista ja helppoa. Viitakossa viimein tajusin, erityisesti Hannan ja Johanneksen loistavaa loppupuheenvuoroa kuunnellessani, että valmentaminenhan on aivan hullun vaikeaa!! Siis käytännössä. Teoriassahan se on hyvinkin helppoa. Kuten Hanna vastaansanomattomasti kiteytti: tiimivalmentajan  pitää koko ajan säilyttää helikopterinäkymä ja samalla kuitenkin toimia keskellä tilannetta, jossa teko määrittää aina seuraavan teon. Pitää olla visio ja suunnitelma siitä, mihin ollaan menossa, mutta silti pitää osata olla ja toimia - tai usein olla toimimatta - hetkessä. Mikä voisi olla vaikeampaa? Ja raskaampaa?

Johannesta kuunnellessani puolestaan kirkastui, että kyllä! Oppilaissa piilevän potentiaalin vapauttaminen on todellakin tärkein tehtäväni. Ja tämä edellyttää ennen kaikkea näitä:

1. Pitää fokusoida voimakkaasti merkityksellisyyteen (ja siis nimenomaan oppilaan kokemaan merkityksellisyyteen) eikä esimerkiksi tehokkuuteen, tuloksellisuuteen, taloudellisuuteen, opsin toteutumiseen tai sen sellaiseen.

2. Pitää siirtyä instruktiivisesta intuitiiviseen toimintaan.

Tuo kakkoskohta on minulle se helpompi. Olen tehnyt opettajantyötä jo sen verran pitkään, että toiminta on jotenkin luonnostaan muuttunut koko ajan intuitiivisemmaksi. Mutta kyllä minuakin välillä pelottaa. Haasteita tulee myös siitä, että tämä siirtymä myös tekee välillä yhteistyön kollegoiden kanssa hankalaksi. On hankala tehdä yhteistyötä vahvan instruktiivisesti orientoituneiden kollegoiden kanssa, joita kuitenkin on valtaosa opettajista, koska sellaisiksihan meidät on koulutettu.

Keskustelimme Viitakossa paljon oppimissopimuksesta, mikä olikin erityisen onnekasta siksi, että koetan tutkinnossakin keskittyä juuri siihen. Sen suhteen minua mietityttää erityisesti juuri tuo merkityksellisyys. Monessakin mielessä. Näen oppimissopimuksen erittäin tärkeänä työkaluna juuri merkityksellisyyteen fokusoimisessa. Sehän juuri on sen keskeinen idea. Mutta suurena vaarana on, että edelleenkin helposti käytännössä odotamme, että oppilas tekee sen OPETTAJAN merkitykselliseksi kokemalla tavalla ja kirjoittaa sinne OPETTAJAN merkityksellisinä pitämiä asioita. Haasteena on myös tehdä ero niihin itsearviointikaavakkeisiin yms., joita oppikirjat ja opettajanoppaat ovat väärällään, ja joiden täyttämiseen oppilaat ovat lopen kyllästyneitä, ja jotka eivät käytännössä oikeasti ole lainkaan merkityksellisiä sen paremmin oppilaille kuin opettajillekaan. Tämä on todellakin iso haaste, koska oppimissopimuksen kysymykset näyttävät erehdyttävästi juuri samoilta, kuin noissa edellä mainituissa itsearviontimateriaaleissa.

Sitä tässä nyt juuri mietin, että mistä kaikesta pitäisi luopua, jotta oppimissopimuksesta oikeasti tulisi merkityksellinen. Eronteko suhteessa perinteisiin kaavamaisiin ja pinnallisen kosmeettisiin itsearviointikäytänteisiin on välttämätön, sillä "kykenemättömyys eliminoida vanhaa on tärkein muutoksen ja muuntumisen este", kuten Jaana Venkula kirjoittaa loistavassa kirjassaan Epävarmuudesta ja varmuudesta.

Yksi iso ero suhteessa entisiin itsearviointikäytänteisiin verrattuna on tietysti se, että oppimissopimuksia käsitellään dialogissa muiden kanssa. Tähän ainakin pitää varmaan panostaa aivan erityisesti.

Tuomas sanoi Viitakon loppuringissä osuvasti, että usein näissä sessioissamme alkaa kirkastua erityisesti edellisen kerran asiat. Se on täsmälleen näin! Tällä kerralla nimittäin hyvin kouriintuntuvastikin kävi selväksi, että vaikka bisnesmaailman käsitteet - kuten asiakas - tuntuisivat koulukontekstissa kuinka kaukaisilta tai epämiellyttäviltäkin, niin kyllä meidän tehtävämme on vain ja ainoastaan palvelutehtävä. Ja jotta oppisimme palvelemaan oppilaita, meidän kyllä kannattaa mielestäni perehtyä asiakaspalveluteoretisointiin ja -kirjallisuuteen.

Muutenkin on ihanaa, että Suvivirsi kajautetaan aivan kohta ja sitten on aikaa uppoutua lukemiseen. Kirjalista on minulta edelleen paperille kirjaamatta, mutta kävin tänäänkin hankkimassa kasvavaan pinoon lisää kirjoja. Sellaisia kuin juuri em. Jaana Venkulan Epävarmuudesta ja varmuudesta, joka vaikuttaa jo parin ensimmäisen luvun perusteella aivan huikealta ja huipputärkeältä! Lisäksi mukaan tarttui esimerkiksi Joutilas matkailija. Hitaan matkustamisen taito, Kreetta Onkelin romaani Kutsumus sekä Tapio Aaltosen Luova kutsumus. Tarkoituksen kokemisen taito.