Missä olen ollut oppijana? (Historia)
Koulusta eikä kauppaopistosta ei kannata tässä puhua, koska ne vain suoritin vaihtelevalla menestyksellä. Keskityin saamaan mahdollsimman vähällä panoksella mahdollisimman hyviä tuloksia eli arvosanoja. Yliopisto-opinnot aloitin varsin vanhana eli vasta 28-vuotiaana, mutta niitä rakastin alusta alkaen. Ensimmäisinä vuosina en tosin vielä tajunnut opiskelusta mitään. Olin hyvin tunnollinen, luin ihan hulluna ja kirjoitin henkevältä ja oppineelta kuulostavia esseitä klassikoista.
Käännekohdaksi muodostui yhden kurssikaverini organisoima ja HYY:n rahoituksella perustettu Postkolonialismi-opintopiiri, jonka päättyttyä sitä ohjannut professori kutsui meidät ns. Uusi Nainen -ryhmään. Siihen kuului enimmäkseen jatko-opiskelijoita ja muutama onnekas perustutkinto-opiskelija. Siitä muodostui varsinainen yliopistoni ja siellä opin oppimaan ja lukemaan vaativaa teoreettista kirjallisuutta. Uusi Nainen kokoontui etupäässä kapakassa, ja nyt jälkikäteen ymmärrän, että kyse oli eräänlaisesta mestari-kisälli -oppimisesta, jossa me opiskelimme ohjaaja-professorin kanssa yhdessä ja koetimme parhaamme mukaan jäljitellä hänen strategioitaan. Tämä on oppimishistoriani ensimmäinen käännekohta.
Toinen käännekohta on tutustuminen sosiaaliseen mediaan ja sieltä löytyviin ope- yms. -verkostoihin. Erityisesti nykyisin e-Oppimiskeskuksessa työskentelevä Anne Rongas muodostui hyvin tärkeäksi esikuvaksi. Luin hänen blogejaan ja wikejään yms. ja olin ja olen edelleen vaikuttunut siitä tavasta, jolla hän omaa työtään kehitti ja avoimesti jakoi osaamistaan. Hänen ohjeitaan seuraamalla aloin itsekin opetella blogien, wikien ja kaiken maailman muiden palveluiden käyttöä ja minusta tuli intomielinen avoimen jakamisen kannattaja. Se ei olisi onnistunut ilman Tarmo Toikkasen korvaamatonta apua tekijänoikeusasioiden opiskelussa. Kuin elokuvista oli Opettajan tekijänoikeusoppaan syntyprosessi, ja siitä olen kertonut kirjan blogissa vieraskynäpostauksessani.
Twitterissä ja FB:ssä nykyisin kokoontuva someheimo on minulle erittäin tärkeä verkosto, jossa oppimiseni tätä nykyä ensisijaisesti tapahtuu. Erityisen tärkeäksi on parin viime vuoden aikana muodostunut erityisesti #YOOJOO -posse.
Missä olen nyt? (Nykyhetki)
Nyt olen uuden kynnyksellä. Olen koko opettajanurani ajan metsästänyt ja opetellut kuumeisesti uutta. Kokeillut uusia ja taas uusia ideoita ja työkaluja. Hämmästyttävän vähän mikään on kuitenkaan ehkä luokassa muuttunut. Onhan se aika triviaali "muutos", jos oppilaat tekevät sanaluokista seinälehden sijaan videon! En oikein tiedä missä olen nyt. Olen epätietoisuuden tilassa. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ei ole kiire pois. Kaikki on hyvin juuri näin.
Minne haluan mennä? (Tulevaisuus)
En halua nyt vähään aikaan mennä yhtään minnekään, vaan ihmetellä ihan vaan paikallani. Haluan rauhassa hahmotella itselleni ison vision, joka kuvaa sitä, mitä ihan aikuisten oikeasti haluan tehdä. Hämmästyttävää kyllä, sitä en ole koskaan kunnolla ajatellut. Ja kun tämä on selvillä, haluan suunnitella sopivan vähän, pieniä mutta oikeasti merkittäviä, konkreettisia toimenpiteitä, joita ryhdyn toistamaan toistamasta päästyäni. Haluan myös, että toimenpiteet ovat realistisia, yleensä suunnitelmani ovat aivan suuruudenhulluja. Haluan, että visio on iso, mutta askeleet pieniä. Haluan myös, että askeleet eivät perustu epärealistisille oletuksille, vaan että niissä huomioidaan ne kaikki kehitystä jarruttavat rakenteet, jotka edelleen kouluissa ovat pystyssä ja joiden keskellä töitämme teemme.
Miten pääsen sinne ja mitä prosesseja minun on käytävä läpi oppiakseni? (Keinot)
Pääsen sinne, kun lakkaan hätäilemästä. Eli alan kunnioittaa myös käytännössä oppimisen hitauden lakia. Voin vaikka lakata miettimästä kuumeisesti, minne itse olen menossa ja kuunnella rauhassa, minne muut ovat menossa. Hätäilyyn ja säntäilyyn auttaa parhaiten meditointi.
Olinpa menossa minne hyvänsä kaksi asiaa on varmoja:
1. Dialogia pitää harjoitella. Asiaa pitää opiskellä 20% teoriassa ja harjoitella 80% käytännössä.
2. Itsekuria ja asioiden loppuun saattamista pitää harjoitella. Haluan, että opin tyynenä katselemaan kun ideoita tulee ja menee. Tässä tyyneyden tilassa en säntää aina uusia ideoita kehittelemään, vaan jatkan sinnikkäästi entisten parissa.
Mistä tiedän, että olen perillä? (Mittarit)
Tämä on vaikea kysymys. En osaa vielä vastata. Pitäisikö tehdä taitoprofiilit näistä samaan tapaan kuin Tiimiakatemiassa? Arvioida sitten ensin itse ja pyytää sitten arviota myös muilta. Ennen kuin osaan tehdä tuollaiset profiilit, pitää noihin mitattaviin asioihin perehtyä paljon perusteellisemmin. Uskoisin, että kunhan saan Isaacsini luettua, voisin yrittää tehdä taitoprofiilin dialogitaidoista. Tiimiakatemiassa dialogi on näköjään osaksi tiimioppimisen taitoja, mutta itse haluaisin tehdä aivan erikseen dialogista oman taitoprofiilin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti